Timehouse osallistui 6.-7.6 Tampereen Nokia Arenalla järjestettyyn ICT-alan tapahtumaan. Tampere Smart City Expo & Conference:ssa tämän vuoden teemana oli metaversumin mahdollisuudet kaupunkikehityksessä ja digitalisaatiossa.
Esittelimme tapahtumassa Timehousen sähköisen julkaisutoiminnan palveluita ja ratkaisuja. Haluamme kiittää kaikkia paikalle saapuneita, niin uusia kuin vanhoja tuttuja mielenkiintoisista keskusteluista ja kohtaamisista.
Jäikö tilaisuus välistä? 🤔
Ei hätää. Koostimme tähän blogiin käyttöösi lyhyen yhteenvedon keskeisimmistä digitaaliseen julkaisuun liittyvistä aiheista, jotka nousivat eniten esille tapahtumassa.

Aika on rahaa
Sisällöntuotanto vie aikaa, aikaa ja aikaa…
Itse sisällön tuottaminen on kuitenkin yleensä juuri SE tärkein palanen menestyksekkäässä julkaisutoiminnassa. Ihmistä ei voi (ainakaan vielä!) täysin päihittää teknologian avulla tekstin tuottamisessa.
Keskitä siis toimintasi tehostaminen muihin, helpommin kehitettäviin osa-alueisiin, kuten materiaalin julkaisuun ja jakeluun.
Nopean ja tehostetun digijulkaisutoiminnan avulla:
⌛varmistat, että materiaalisi on ajankohtaista ja oikea-aikaista
⚖️ vapautat resursseja
🚨mahdollistat ketterän reaktiomahdollisuuden akuuteissa viestintätilanteissa.
Tiesitkö?
Timehouse on kehittänyt TimeStory –ratkaisua, jonka avulla lataat materiaalisi omaan verkkokirjahyllyysi, tehokkaaseen lukunäkymään, suoraan Word-dokumentistä vain muutamalla klikkauksella.
Lue lisää TimeStorystä
Julkaistun materiaalin päivittäminen & versionhallinta
Päivittyykö jo julkaistu materiaalisi usein, mutta päivitysprosessi vie aikaa ja hermoja? Entä versionhallinta – tuottaako oikean julkaisuversion löytyminen harmaita hiuksia?
Niinkin yksinkertainen asia kuin tiedon päivittäminen voi aiheuttaa suurta päänvaivaa julkaisutoiminnassa. Varmista siis, että käyttämäsi teknologia tukee omia päivitysprosessejasi ja -tarpeitasi.
Toisaalta myös tehokas versionhallinta, erityisesti kun eri julkaisuversioiden määrä kasvaa suureksi, voi näytellä toiminnassasi isoa roolia. Eri versioiden selkeä selattavuus, muokkaus ja julkaisu tulisi aina tukea organisaatiosi yksilöllisiä tarpeita.

Saavutettavuus
Saavutettavuus nostaa merkitystään vuosi vuodelta. Kun pidät huolta saavutettavuudesta, laajennat sekä potentiaalista asiakaskuntaasi että parannat jo olemassa olevien luku- ja käyttökokemusta.
On myös oletettavaa, että saavutettavuusdirektiivi laajenee tulevaisuudessa koskettamaan yhä useampaa toimijaa. Varautuminen muutokseen ajoissa helpottaa siirtymää.
Ota huomioon nämä kolme osa-aluetta, kun tarkastelet digitaalisten palveluittesi saavutettavuutta:
- tekninen toteutus
- helppokäyttöisyys
- sisältöjen selkeys ja ymmärrettävyys.
➡️ Tutustu konkreettisiin ohjeisiin suunnittelun tueksi aluehallintoviraston tarjoamasta tietopankista.
Responsiivisuus ja tulevaisuuden käyttöliittymät
Responsiivisuus on nykypäivää – ja varmasti myös tulevaisuutta. Digimateriaalin kuluttajat selaavat sisältöä yhä erilaisilta näytöiltä ja laiteilta ja sen huomioiminen on avainasemassa myös julkaisutoiminnassa.
Mitä varhaisemmassa vaiheessa prosessia otat responsiivisuuden huomioon, sitä helpompaa sisällön toimivuuden varmistaminen eri laitteissa on.
On myös tärkeä muistaa, että julkaisukokonaisuus voi olla erilainen riippuen laitteesta, jolla sitä selataan. Painetussa mediassa, mobiililaitteissa, tableteissa ja työpöytäkoneissa kaikissa on omat erityispiirteet, joiden avulla sisältö kannattaa esittää käyttäjälle.

Löydettävyys
Oletko koskaan etsinyt erityistä kohtaa tai tietoa materiaalista tuloksetta? Suurimmalla osalla meistä on kokemuksia tehottomista käyttöliittymistä, joiden avulla tarvittava tieto ei yrityksistä huolimatta löydy – ainakaan ilman vaivaa ja aikaa.
Mitä enemmän tietoa ja materiaalia julkaiset, sitä keskeisemmäksi löydettävyys muodostuu. Toimivan käyttöliittymän avulla käyttäjäsi saavuttavat tarvittavan tiedon nopeasti ja tehokkaasti.
Löydettävyyden kehittämiseen löytyy monia erilaisia työkaluja kuten:
- tehokas hakukone
- tagit ja kategoriat
- käsitekartat
- sisällysluettelot
- otsikkopuut
- navigointityökalut
Tiesitkö?
Timehousen TimeSearch-hakukoneen kehitystaival on alkanut jo 90-luvulla, jolloin toimme markkinoille Suomen ensimmäisen multimediatietosanakirjan, CD-Factan (WSOY, 1994).
Vähitellen web-pohjaisten hakukoneiden (kuten Googlen) yleistyttyä, myös asiakkaidemme vaatimukset hakuominaisuuksien suhteen kasvoivat. Olemme alusta asti vastanneet käyttäjien vaateisiin ammattitaidolla. Jatkuvasti kehittyvä TimeSearch onkin käytössä useilla elektronista julkaisutoimintaa tekevillä yrityksillä.