Mitä hyvä palvelu meidän mielestämme tarkoittaa

Kuulostaako tutulta: ”Asioitte hetki sitten asiantuntijamme kanssa. Olisitteko halukas vastaamaan pieneen asiakastyytyväisyyskyselyyn? Aikaa siihen kuluu vain pari viikkoa ja henkilötietojen lisäksi teidän tulisi luovuttaa joko verta tai toinen munuaisenne.”

Timehouse kasvaa, henkilökuntaa tulee lisää ja uudet työntekijät johdatetaan ymmärtämään toimintamalliamme. Sen voisi pelkistää kertomalla, että me autamme ihmisiä heidän arjessaan.

Emme siis mene piiloon halvan ”asiakaslähtöisyys”-puheen taakse ja automatisoi vuorovaikutusta, vaan teemme sen todeksi arjen käytännöillä. Olemme kirjanneet strategiaankin, että meidän kanssamme pitää olla helppo asioida. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että keskustelemme mielellämme suoraan ja paljon, sekä kirjallisesti että puhumalla.

Vastoin odotuksia, se ei romuta aikatauluja, vaan vähentää virheitä ja turhaa työtä. Tottakai siihen kuluu aikaa, mutta se on nollasummapeli, jonka hyöty on molemminpuolisen luottamuksen kasvu. Yhteistyökumppanimme osaavat ja uskaltavat kysyä meiltä sekä vaikeita että yksinkertaisia kysymyksiä, mikä on valtavan hienoa.

Samalla data-arkkitehtimme ja insinöörimme saavat jatkuvasti kehittyvän kokonaiskuvan asiakkaan tarpeista ja osaavat sekä auttaa että puhua ymmärrettävästi.

Ei ole harvinaista, että asiakkaista kasvaa meille ystävyyssuhteita. On se aika helppoa ymmärtää, että tuntuu hyvältä, kun joku katsoo sinua silmien tasolta, keskittyy huoliisi ja tekee kaikkensa auttaakseen.

Jaa artikkeli somessa

Selvitä miten voimme tuottaa hyötyä sinulle.

Tavoitat meidät myös somessa.

Jutellaanko?

Jätä yhteystietosi, ja löydetään yhdessä yritystäsi parhaiten palvelevat ratkaisut.

    Jutellaanko?

    Jätä yhteystietosi ja löydetään yhdessä yritystäsi parhaiten palvelevat ratkaisut.

      Scroll to Top