Erilaisten digitaaliseen sisältöön perustuvien palveluiden määrä on kasvanut viime vuosina räjähdysmäisesti. Markkinoilla olevaa tarjontaa on paljon ja liiketoiminnallinen kilpailu kovaa.
Millaisia haasteita palveluntarjoajat kohtaavat liiketoiminnan näkökulmasta ja miten näitä haasteita tulisi ratkoa? Ja ennen kaikkea, miten tällaisessa kilpailutilanteessa on mahdollista menestyä?
Kilpailu digitaalisen sisällön julkaisemisessa
Voimakas kilpailu digitaalisen sisällön tuotannossa on seurausta sekä alhaisista tuotantokustannuksista että kasvaneesta asiakassegmentistä. Yhä suurempi osa maailman väestöstä on läsnä digitaalisessa maailmassa, ja mahdollisuudet julkaista digisisältöä ovat laajenneet vuosi vuodelta.
Digimaailmassa isossa roolissa viimeisinä vuosikymmeninä on ollut sosiaalinen media. Se on tuonut mukanaan paljon mahdollisuuksia, mutta myös haasteita. Sosiaalisen median algoritmit luovat käyttäjilleen herkästi ”sisältökuplia”, joiden huomioiminen on tärkeää digipalveluita tuottavan yrityksen kannalta.
Miten menestyt digitaalisissa ympäristöissä sisällöntarjoajana?
Koska verkossa olevan sisällön määrä kasvaa hetki hetkeltä, menestyksen kannalta on tärkeä miettiä digisisältötoimintaa kokonaisvaltaisesti.
Käyttäjät ovat entistä vaativampia ja heidän huomionsa herättämiseen on aikaa aina vain vähemmän. Sisältösi on löydyttävä helposti ja siihen on päästävä käsiksi ketterästi. Kasvavana trendinä on ollut mm. laajempi ilmaisen sisällön tarjoaminen ennen asiakkaan sitouttamista ja konvertoimista maksavaksi asiakkaaksi.
Toisaalta myös oman työn tehokkuutta ja tuottavuutta on pidettävä silmällä. Sisällöntuotanto ja palveluympäristöjen kehittäminen on kallista. Erilaiset automaatiot ja ketterät työprosessit mahdollistavat paremman liikevoiton saavuttamisen.
Huomioi nämä asiat matkallasi kohti tuottavampaa digisisältöpohjaista liiketoimintaa:
Käyttäjäystävällisyys ja sisällön tarjoaminen
Varmista, että tarjoat sisältösi parhaassa mahdollisessa muodossa, selkeästi ja houkuttelevasti. Ihmisten keskittymiskyvyn on arvioitu kestävän verkossa vain noin kaksi sekuntia. Mieti miten saat kiinni potentiaalisista asiakkaista nopeasti.
Löydettävyys
Optimoi löydettävyys koko palvelukaarella. Saadaksesi uuden asiakkaan on hänen ensin löydettävä palvelusi luokse. Tässä apuna kannattaa käyttää erityisesti hakukoneoptimoinnin keinoja.
Toisaalta, säilyttääksesi asiakkaasi kiinnostus palveluasi kohtaan, tulee hänen löytää etsimänsä tieto mutkitta. Voit käydä läpi eri käyttäjäpolkuja sekä kartoittaa hakutoiminnallisuuksien tai navigaatiomallien mahdollisuuksia.
Sisällön kierrättäminen
Hyödynnä sisältöäsi tehokkaasti etsiessäsi uusia julkaisuformaatteja. Sisällön uudelleen käyttäminen on kustannustehokasta, mutta tehostaa myös käyttäjäystävällisyyttä. Formaatti, jota yksi asiakas käyttää, ei välttämättä ole se mitä toinen asiakas haluaa käyttää.
Kaupallistamisen haasteet digissä
Haluatko siirtää tai monistaa palvelusi toisaalta verkkoon? Varaudu ja tiedota organisaatiotasi liiketoiminnan haasteista ja käy kartoita miten siirtyminen digitaaliseen mediaan tuottaa liiketoiminnallesi hyötyä.
Digitaalisen julkaisun jatkuva kehitys
Sisällöntuottajat kohtaava työssään usein jatkuvia muutoksia. Näitä voivat olla esim. muuttuvat teknologiset alustat ja sisällölliset trendit. Keskeiset teemat pysyvät kuitenkin pitkälti samana: asiakaskokemus ja löydettävyys. Panosta olennaiseen ja tekemiseen on aidosti järkevää oman toimistasi kannalta.
Vinkkejä digitaaliseen julkaisemiseen
Jokainen yritys on erilainen. Näin myös toimintastrategiat ja tie menestykseen vaihtelee. On kuitenkin olemassa myös yhteisiä, yleisiä toimintatapoja, jotka edistävät digitaalista julkaisutoimintaa:
- Kohderyhmän tuntemus
Ymmärrä tarkasti kohdeyleisösi tarpeet ja toiveet. Osataksesi palvella asiakkaitasi oikealla tavalla ja tarjotaksesi heille juuri sitä mitä he haluavat ostaa, tulee sinun tuntea asiakkaasi hyvin. Voit edesauttaa asiakastuntemustasi esim. markkinatutkimusta tai asiakastyytyväisyyskyselyiden avulla. - Laadukas sisältö
Kun liiketoiminta pohjautuu sisällölle, ei siihen voi koskaan panostaa liikaa. Tarjoa arvoa lukijoillesi laadukkaalla, informatiivisella ja viihdyttävällä sisällöllä. Itse asiasisällön lisäksi on tärkeä keskittyä myös siihen, miten ja missä sisältöä tarjotaan. - Some-markkinointi ja SEO
Hyödynnä sosiaalisen median ja hakukoneoptimoinnin voimaa. Hakukoneoptimointi on tehokas voimavara, jonka kustannustehokkuus on montaa muuta markkinointikeinoa parempi. Toisaalta hakukoneoptimointi myös kehittää palvelusi käytettävyyttä ja saavutettavuutta.
Sosiaalisen median mainonnan kautta saavutat laajasti eri segmenttejä. Kartoita minkä kanavan kautta tavoitat oman kohderyhmäsi parhaiten ja panosta laadukkaaseen mainontaan.
Tekniikka digisisällön tarjoajan näkökulmasta
Tekniikka on avain asemassa digiliiketoiminnassa. Panosta ketterään ja skaalautuvaan järjestelmään. Tärkeintä on valita ratkaisuja, jotka tukevat parhaiten omaa toimintaasi.
Tekniikka ei kuitenkaan saisi sanella ehtoja toiminnallesi. Asiakastarpeet, tavoitteesi ja sisäiset prosessit sanelevat sen mitä ja miten tekniikkaa hyödynnetään. Hyödynnä teknistä kumppania, joka ymmärtää liiketoimintaasi ja osaa konvertoida sen toimivaksi teknologiaksi.
Huomioi erityisesti nämä:
- Responsiivisuus
Varmista, että sivustosi on responsiivinen eri laitteilla. Tänä päivänä suuri osa käyttäjistä selaavat sisältöä mobiililaiteilla, joten erityisesti sen toimivuus tietokoneiden selainten lisäksi on merkittävässä roolissa. - Nopea latausaika
Optimoi sivustosi latausnopeus. Mikään ei katkaise käyttöistuntoa tehokkaammin kuin sivusto, joka ei vain aukea… Varmista, että asiakkaasi pääse (maksetun) sisältösi pariin vuoden jokaisena päivänä nopeasti ja vaivatta.
Huom. latausaika vaikuttaa negatiivisesti myös hakulistaustuloksiisi hakukoneissa. - SEO-optimointi ja tietoturva
Muista huolehtia hakukoneoptimoinnista ja varmista sivuston turvallisuus. Nämä molemmat kokonaisuudet jäävät helposti huomioimatta, mutta niiden laiminlyöminen voi aiheuttaa suuriakin haittoja. Varmista ainakin, että toimit nykyisen GDPR-lainsäädännön mukaisesti, että asiakkaasi tiedot ovat turvassa.
Erottuminen massasta
Yksi onnistumisen kulmakivistä on erottuminen suuresta massasta. Kun sisältöä on paljon, on tärkeää, että oma viestisi löytää potentiaaliset asiakkaasi netissä.
Hyödynnä ainakin näitä vinkkejä:
- Uniikki brändi-identiteetti
Rakenna vahva ja tunnistettava brändi-identiteetti. Varmista, että asiakkaasi muistaa palvelusi ja löytää perille, kun aika on oikea. Pidä ydinviestisi selkeänä ja puhuttele käyttäjiäsi mahdollisimman henkilökohtaisella tasolla. - Kohdennettu kohderyhmä
Varo liian geneeristä viestintää. Keskity tiukasti omaan kohderyhmääsi ja tarjoa heille personoituja sisältöjä. Mitä lähemmäs pääset omaa kohderyhmääsi, sitä varmemmin saat konvertoitua heidät asiakkaaksesi ja pidettyä heidät sitoutettuna palveluusi. - Vuorovaikutus yleisön kanssa
Luo yhteisö ja pyri vuorovaikutukseen heidän kanssaan. Yhteisöllisyys ja osallistuminen ovat voimakkaita keinoja luoda sitoutunut asiakasryhmä. Käytä hyödyksesi sosiaalista mediaa ja tarjoa siellä sisältöä, joka kiinnostaa aidosti asiakkaittasi. Varmista myös, että asiakkaasi saa tukea matalalla kynnyksellä ja, että viestintä brändisi kanssa on avointa ja mutkatonta.
Digitaalisen sisällön julkaiseminen on jatkuvaa oppimista ja sopeutumista muuttuvaan maailmaan. Erota itsesi kilpailijoista ainutlaatuisuudella, laadulla ja innovaatioilla.
Timehouse on auttanut digitaalisen sisällön julkaisemisessa jo yli 35 vuoden ajan. Konsultoimme ja kehitämme ketteriä ja skaalautuvia teknisiä ratkaisuja yksilöllisiin tarpeisiin.